Suomi tunnetaan maana, jossa presidentti voi rauhassa käydä Stockmannin hulluilla päivillä, eduskunnan puhemies pelata lätkää nuorisoporukoiden kanssa Espoon kentillä, pääministeri käydä rauhassa Siwassa ja ministerit käväistä illalla kaljalla kulmakuppilassaan.
Monissa Euroopan maissa tämä ei ole mahdollista. Näin ei voi toimia Englannissa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa tai Venäjällä – eikä enää Ruotsissakaan, jossa Olof Palmen ja Anna Lindhin murhien jälkeen ministereiden turvallisuusjärjestelyjä jouduttiin muuttamaan.
Suomessa voi vaikka parkkeerata asuntovaununsa viikkokausiksi eduskunnan eteen, ja huutaa ikkunasta ohikulkeville kansanedustajille ”Korruptiota! Korruptiota!”. Muualla maailmassa vaunu olisi jo pommiuhan pelossa saanut kyytiä. (Pieni vihje kuitenkin asuntovaunuilijoille eduskuntatalolla: Jos ajatte suomalaisten pohjavesien parempaa suojelua, kertokaa tavoitteenne tarkemmin, niin viesti menee paremmin perille.)
Poliittisia murhia ei onneksi ole Suomessa ollut montaa. Kenraalikuvernööri Bobrikovia ammuttiin työpaikallaan 1904, sisäministeri Heikki Ritavuorta kotiovellaan 1922. Muutamia yrityksiä on ollut, kuten Mannerheimin kaavailtu salamurha Tampereella huhtikuussa 1920. Entinen presidentti K.J. Ståhlberg puolisoineen muilutettiin 1930.
Painetussa sanassa on tarkkaa, esitetäänkö vääriä tietoja, loukataanko tai uhataanko. Joka sellaiseen syyllistyy, joutuu vastaamaan teoistaan. Internetissä näyttävät olevan vallalla kokonaan toisenlaiset lait. Puskasta voi vapaasti tölviä, loukata, häväistä tai uhata. Moni koulu- tai työpaikkakiusattu tietää tänä päivänä, mitä se merkitsee. Internet-loukkauksista johtuneet itsemurhatkaan eivät ole tuntemattomia.
Kävin sunnuntai-iltana vilkaisemassa Facebookissa tuon kuuluisan ”Olen valmis istumaan muutaman vuoden Astrid Thorssin taposta” –sivun, johon oli liittynyt 188 ihmistä. Kysymyksessä on – nimen väärästä taivutusmuodosta huolimatta – laiton uhkaus, jonka esittää tämä joukko ihmisiä.
Facebookista sivujen julkaisijana kertoo jotakin se, että laitonta uhkausta esittävää sivua ei ole poistettu. Onko kontrolli sivujen julkaisijalla pettänyt, vai onko Facebookin ajatuksena, että jatkossakin siellä saa esittää tappouhkauksia haluamistaan henkilöistä? Jos tämä on yhtiön politiikka, he ovat tuhon tiellä. Jos lainsäädäntö ei tällä hetkellä yllä sivujen ylläpitäjiin, lainsäädäntöä on tarkistettava. Minun mielestäni julkaisutilan tarjoajan internetissä pitäisi olla samalla tavalla vastuussa laittomasta uhkauksesta, rikokseen yllyttämisestä tai kunnianloukkauksesta kuin painetun sanan kustantaja ja päätoimittaja tällä hetkellä ovat.
Kiinnostavaa on myös verrata murhauhkauksen ja Googlen katukuvien aiheuttamaa julkista keskustelua. Varsinkin iltapäivälehdet olivat aivan niskat vinossa, kun Googlen muuten mainioihin katukuviin oli sattunut joku kalsareissaan – tai ilman niitä – mutta murhauhkaus internetissä ei näytä näissä lehdissä yhtä isolta asialta.
On oikein, että ministeri Astrid Thors on tehnyt laittomasta uhkauksesta rikosilmoituksen. On myös oikein, että RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin vaatii kaikkia puolueita tuomitsemaan ministeri Thorsiin kohdistuvat uhkaukset.
Politiikka on aatteiden, arvojen, ajatusten ja tavoitteiden taistelua. Vaaleissa ja muussa poliittisessa vaikuttamisessa ratkaistaan, minne Suomi-laivan kokka kääntyy. Paljon on Suomessa uhrattu sen puolesta, että vaikeissakin tilanteissa tässä maassa säilyisivät demokratia, ihmisoikeudet ja kansalaisvapaudet. Ne ovat suomalaisuuden ydintä. Tähän suomalaisuuden ytimeen kohdistuviin uhkauksiin pitää aina suhtautua vakavasti.