8.10.2014
Puhuin toissa viikon tiistaina YK:ssa New Yorkissa Syyrian ja sen naapurimaiden humanitaarisesta kriisistä. Yksin Syyriasta on lähtenyt sotaa pakoon naapurimaihin yli kolme miljoonaa pakolaista. Turkin, Libanonin ja Jordanian kykyä vastaanottaa ja huoltaa pakolaisia on venytetty äärimmilleen. Esimerkiksi Libanonissa sadat tuhannet pakolaislapset tarvitsevat nyt kouluja.
Irakissa Isis-liikkeen eteneminen on työntänyt maan kristittyjä ja jesidejä humanitaariseen kriisiin ja pakolaisuuteen. Avustusjärjestöt ovat helisemässä avun tarpeen nopean kasvamisen vuoksi. Humanitaarisen avun työntekijöihin kohdistuneet hyökkäykset estävät avun perille toimittamista.
Tein töitä YK:lle Saddam Husseinin jälkeisessä Irakissa. Ihmettelin silloin, miten huolettomasti entisiä baath-puolueen sotilaita ja virkamiehiä siirrettiin syrjään julkisista tehtävistä suuren puhdistuksen hengessä. Nöyryytys ja syrjäytyminen oli käsin kosketeltavaa.
Nyt tuo virhe purkautuu katkerasti. Olisi korkea aika tavoittaa maltilliset voimat niiltä alueilta, joita Isis-liike nyt pitää hallussaan. Tulevaisuuden Irakiin täytyy mahtua shiiat, sunnit, kristityt ja muut uskonnolliset ryhmät.
Syyrian ja Irakin kriisin poikkeuksellisen piirre ovat uskonsoturit Euroopasta, Yhdysvalloista ja Australiasta. Myös Suomesta on lähtenyt kymmeniä jihadisteja. Osa heistä on kuollut taisteluissa, osa haavoittunut. Paluu, jos se koskaan tapahtuu, voi olla kova kokemus. Sotarikokset kulkevat näiden taistelijoiden mukana, ja he joutuvat vastuuseen teoistaan. Kansainvälinen oikeus ei ole maailmasta hävinnyt.
Viime päivinä olemme nähneet myös Yhdysvaltojen tulon Syyrian ja Irakin sotanäyttämöille. Isis:n pysäyttämiseen on tarvittu sotilaallisia keinoja, mutta aseiden piipuista ei synny valtioita eikä rauhanprosesseja.
Syyriassa on saatava aikaan transitio, jossa vapaiden vaalien kautta määritellään eri ryhmien kannatus. Irakissa tarvitaan hallitusta, joka pystyy yhdistämään maan.
Viimeistään yritykset perustaa väkivaltaan, ihmisoikeusloukkauksiin sekä etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen polkemiseen perustuvaa ”suurta kalifaattia” pitäisivät toimia herätyskellona kansainväliselle yhteisölle. Ilmiönä viime aikojen tapahtumat muistuttavat Euroopan 1930-lukua, fasismin nousua.
Mikään väkivaltaan ja ihmisoikeuksien loukkaamiseen perustuva yhteiskunta ei ole kestävä. Syyria ja Irak tarvitsevat nyt apuamme rauhan ja demokratian tiellä.