Arizonan opetuksia

Mitä teit silloin kun Arizonan kongeressiedustajaa Gabrielle Giffordsia ammuttiin? Itse luin Veli-Pekka Lehtolan kirjaa “Presidentin kyyditys” (Otava 2010), jossa kerrotaan ex-presidentti K.J. Ståhlbergin ja hänen Ester-vaimonsa kidnappaamisesta Kulosaaressa ja kyydityksestä Joensuuhun lokakuussa 1930. Vaikka jo itse tapahtuma sinänsä oli traaginen ja väkivallan uhan kyllästämä, Lehtolan kirja on hyvä muistutus siitä vihan ilmapiiristä jota Suomessa tuolloin lietsottiin. Politiikkoja ja vasemmistosympatisoijia haluttiin “opettaa” istuttamalla heitä kusiaispesään tai kyydittämällä itärajan ylitse. Uusi Suomi- ja Aktivisti-lehdissä näitä laittomuuksia ymmärrettiin. Helsingin Sanomat oli tuomitsevalla kannalla. Vaikka Lapuan liike kiisti yllyttäneensä Ståhlbergin muiluttajia, automatkan ajan Joensuuhun he viittasivat “Lapuan lakiin”.

Sarah Palin poisti nopeasti netistä “maalitaulunsa“, jossa myös Gabrielle Giffords oli yhtenä maalina. Giffords oli myös aiemmin kokenut olleensa uhkailujen kohteena. Demokratiaan kuuluu sanan säilä, mutta ei väkivallalla uhkaaminen tai väkivallan käyttö. Suomessakin keskustelua on käyty siitä, onko netissä esitetty uhkaus lainkaan uhkaus, vai kuuluuko se enemmän viihteelliseen kategoriaan.

Olen demokraattiseen järjestelmään ja poliitikkoihin kohdistuvissa uhkauksissa äärimmäisen konservatiivisella kannalla. Jokainen uhkaus on todellinen, ja sillä voidaan päästä juuri toivottuun tulokseen – estää jotakuta toimimasta politiikassa arvostamiensa päämärien  eteen, tai pelottaa joku pois poliittisesta toiminnasta. Siksi kaikkiin uhkauksiin – myös netissä esitettyihin – on reagoitava vakavasti. Suomen omassa historiassa on esimerkkejä siitä, mihin pelottelukampanjat voivat johtaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.