KIRJOITUKSIANI

Ajatukset Japanissa (ja tunnustus STUK:lle)

Japanin maanjäristyksen ja tsunamin uhrimäärän nousu ei ole yllätys uutiskuvia katselleelle. Kokonaiset kylät ovat pyyhkiytyneet mereen. Vaikka Japanissa on osattu varautua maanjäristyksiin, järistyksen ja tsunamin yhteisvaikutus menee ihmisen mahdollisuuksien tuolle puolen. Nyt on avun aika.

Voi vain kuvitella Japanin pelastushenkilökunnan kiirettä tällä hetkellä – maanjäristyksen ja tsunamin uhreja on autettava, hengissä olevat loukkuun jääneet saatava ulos raunioista, puhdas juomavesi turvattava ja tautien leviäminen estettävä. Humanitaarisen hädän päälle tulevat vielä ydinvoimaloiden jäähdytysjärjestelmien kuntoon saattaminen ja mahdolliset kemialliset riskit, joita tuhoutuneesta infrastruktuurista ja teollisuuslaitoksista on seurannut ihmisille ja ympäristölle.

Suomella pitää olla nopea valmius auttaa Japania niin humanitaarisen avun kautta kuin jälleenrakennuksessa. Meillä voi olla sopivaa tekniikkaa tai tarvittavia asiantuntijoita. Japanin maanjäristys ja tsunami ovat taas yksi esimerkki siitä, että elämme yhteisessä maailmassa, jossa kuka tahansa voi huomenna olla avun tarvitsija tai avun saaja. Ollaan kiitollisia siitä, että voimme tänään olla avunantajan roolissa.

PS. STUK:n tiedottamisesta

Huomaan verkkokeskustelusta, että Suomen säteilyturvakeskuksen STUK:n rooli Japanin maanjäristykseen ja tsunamiin liittyvissä ydinturvariskeistä tiedottamisessa puhuttaa paljon. Kirjoitan blogia hetkellä, jolloin tilanteen Fukushiman laitoksella arvioidaan olevan hallinnassa, mutta jäähdytyksen Tokain ydinvoimalalla sanotaan kangertelevan.

STUK:n verkkosivujen kaatuminen suureen kävijämäärään oli virhe, josta toivottavasti opitaan. Mutta muuten haluan kehua STUK:ia. Myönnän, että vertailukohtani on karu: vuoden 1986 Tshernobylin ydinvoimalan tiedotuspimennys, jossa Neuvostoliitto vaikeni onnettomuudesta, Suomessa oltiin aluksi kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja Ruotsissa hallitus taipui tiedottamaan kohonneista säteilyarvoista vasta kun sikäläisen säteilyturvaviranomaisen SSI:n ekspertit alkoivat pakata perheitä autoihinsa tehdäkseen väistöliikkeen mahdollisen säteilylaskeuman varalle.

Nyt STUK:n ekspertit, mm. Jukka Laaksonen ja Keijo Valtonen, ovat alusta saakka olleet tiedotusvälineissä aktiivisesti kommentoimassa, ja uskaltaneet myös arvioida erilaisia negatiivisia skenaarioita – myös mahdollista reaktorisydämen vahingoittumista tai sulamista. Ainakin minä nukun yöni paremmin, kun viranomainen valmistautuu myös pahimpiin mahdollisiin vaihtoehtoihin. Toivottavasti ne vaihtoehdot eivät toteudu.

Kategoriat

Follow us

Copyright ©Pekka Haavisto