Viime kesäkuussa Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi raportin ”Heja, Sverige! Mitä Suomi voisi oppia Ruotsilta politiikassa ja taloudessa (ja urheilussa)?” Ainakin raportin otsikko oli sopivan provokatiivinen.
Suomi ja Ruotsi ovat molemmat pohjoismaisia hyvinvointivaltioita, joiden taloudellinen menestys perustuu vientiin. Ruotsissa veroaste on korkeampi, mutta siellä ei velkaannuta. Elinkeinorakenne ja vienti ovat monipuolisempia, julkinen sektori suurempi ja henkilöstömitoitukset julkisissa palveluissa korkeammat.
Ruotsissa on keskitytty nyt työn tarjonnan lisäämiseen – useampien tulee saada tehdä töitä, työnteon pitää aina olla tekijälleen kannattavaa. Myös ikääntynyttä työvoimaa arvostetaan. Ruotsissa suositaan myös osa-aikatyötä. Esimerkiksi pienten lasten äitejä kannustetaan osa-aikatyöhön. Meillä tämä vaihtoehto on tehty kannattamattomaksi.
Ruotsi elvytti voimakkaasti lisäämällä julkisia investointeja ja tukemalla kuntien taloutta, kun Suomen liikkumavara käytettiin lähes kokonaan verokevennyksiin. Ruotsin talous näyttää saaneen tästä Suomea paremman startin taantuman jälkeen.
Työttömyysaste on Ruotsissa Suomea alhaisempi. Siellä on panostettu aktiiviseen työvoimapolitiikkaan ja työttömien tukityöllistämiseen. Jos Suomessa olisi sama aktivointiaste, avoin työttömyytemme olisi alhaisempi kuin Ruotsissa. Ruotsin korkeampaa työllisyysastetta selittää paitsi aktiivinen panostus työttömyyden hoitoon, myös ikääntyneiden työntekijöiden pitäminen mukana työelämässä.
Kun Suomen työllisyysastetta vertaa Ruotsiin, meiltä puuttuu työelämästä noin 150 000 ihmistä. Ero selittyy kokonaan sillä, että Ruotsissa osatyökykyisten työllisyysaste on paljon parempi kuin meillä ja että osa-aikatyötä tehdään Ruotsissa paljon enemmän kuin meillä. Tällä on valtava merkitys julkiseen talouteen: 150 000 maksajaa enemmän ja 150 000 tulonsiirroilla elävää vähemmän. Mitään leikkauslistoja ei tarvita, jos tämä ero saadaan korjatuksi.
Suomessa työelämä kärjistyy kahteen vaihtoehtoon: sataprosenttinen mukanaolo tai joutuminen työelämän ulkopuolelle. Suljemme työmarkkinoiden ulkopuolelle osatyökykyiset. Todellinen haasteemme on tehdä kaikki työ kannattavaksi, eli tehdä mahdolliseksi myös käytännössä yhdistää ansiotuloja ja tulonsiirtoja silloin, kun pelkät ansiotulot eivät elätä.
Sosiaalisen turvaverkon heikentäminen ei ole työkalu talouden elvyttämiseksi. Palvelujen leikkaaminen johtaa epätasa-arvon ja pahoinvoinnin lisääntymiseen. Ennen kuin kaivetaan esille uusia leikkauslistoja, kannattaisikin käydä kunnon keskustelu siitä, voisiko aktiivisella työllisyyspolitiikalla Suomessakin välttää epätoivottuja julkisten palvelujen leikkauksia.
– Pekka Haavisto