Verojalanjäljestä on raportoitava

FacebookTwitter

28.11.2013

Puhe Vihreiden valtuuskunnassa

Ensiksi on syytä onnitella Vihreän liiton puheenjohtajaa Ville Niinistöä ja eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Outi Alanko-Kahiluotoa eilen loppuun viedystä hallituksen rakennepaketista. Päätösten joukossa on sekä voittoja että tappioita, mutta aivan viimeiseen hetkeen saakka vihreät neuvottelijat vaikuttivat paketin sisältöön.

Rakennepaketissa valtion omistajaohjauksen puolella oleviin hankkeisiin kuuluu esimerkiksi Itämeren merikaapeli, jossa suoralla yhteydellä Keski-Eurooppaan pyritään tekemään Suomi entistä houkuttelevammaksi konesaleille ja ICT-yrityksille. Tämä merkitsee uuden infrastruktuurin synnyttämistä uudelle taloudelliselle toimeliaisuudelle, jota haluamme Suomeen.

Verojalanjälki näkyväksi

Valtion omistajaohjausyksikön alla toimii 27 yhtiötä ja holdingyhtiö Solidium, jolla puolestaan on vähemmistöosakkuuksia 11 yhtiössä. Omistajaohjaajaministerin näkökulmasta voi melkein sanoa, ettei päivääkään ilman suurta yritysuutista. Talvivaara on ollut otsikoiden kestoaihe. Eilen TeliaSonera nousi taas Ruotsissa suuriin otsikoihin liittyen sen omiin korruptioselvityksiin. Tänään on vuorossa uutisia Outokummun ja ThyssenKruppin järjestelyistä, joissa Outokummun tulevaisuutta maailman johtavana ruostumattoman teräksen valmistajana pyritään turvaamaan vaikeissa markkinaolosuhteissa.

Koko omistajaohjauksessa pannaan nyt entistä suurempi painoarvo yritysvastuuseen ja yritysvastuuraportointiin. Perinteisesti on ajateltu, että vastuuraportointi kattaa esimerkiksi ympäristöasiat ja hyvän henkilöstöpolitiikan. Nyt nousussa on yritysten vastuu raportoida omasta verojalanjäljestään. Keskustelua ovat vauhdittaneet esimerkiksi kunnallisissa tarjouskilpailuissa mukana olevat yritykset, joiden verosuunnittelu on vienyt ne veroparatiisien asiakkaiksi. Tämä ei ole yhteiskunnan kannalta hyväksyttävää. Verot pitäisi maksaa siihen valtioon, jonne ne liiketoiminnan perusteella kuuluvat eikä sinne missä verotus on alhaisempi.

Omistajaohjaus on selvittänyt alustavasti omien yritystensä verojalanjälkeä. Varsinaiset tuloverot muodostavat vain pienen osan yhtiöiden maksamista veroista. Suurimmat verokertymät syntyvät valmisteveroista ja arvonlisäveroista. Myös Solidium on linjannut viime vuonna, että veroraportointi voidaan nähdä kuuluvan osaksi yhtiöiden maineenhallintaa.

EU:ssa on käsittelyssä direktiivi yritysten ei-taloudellisten tietojen raportoinnista, jossa esitetään suurimpien yritysten tilinpäätöksen liitteeksi tulevaa veroraportointia.

Poliittiset päättäjät, kuluttajat, työntekijät ja kansalaisjärjestöt edellyttävät yrityksiltä entistä suurempaa avoimuutta ja vastuullisuutta kaikessa toiminnassaan. Tähän kuvaan sopii hyvin vaatimus verojalanjäljestä raportoimisesta. Myös yritysten puolelta on jo edelläkävijöitä. Esimerkiksi energiajätti Fortum kertoi hiljattain ilmestyneessä yritysvastuuraportissaan kahden edellisen vuoden osalta, miten paljon se on maksanut erilaisia veroja eri toimintamaissaan. Yhtiön mukaan prosessi oli työläs, mutta palkitseva.

Vihreinä ajamme kaikilla tasoilla entistä avoimempaa yritysten raportointia niiden verojalanjäljestä, emmekä hyväksy verosuunnittelua jossa järjestelyjen kautta siirretään toimintoja näennäisesti veroparatiiseihin. Tämä ei voi myöskään olla valtion osaksi tai kokonaan omistamien yhtiöiden politiikkaa. Valtion omistajaohjauksen piirissä olevien yhtiöiden on oltava edelläkävijöitä myös verojalanjälkensä raportoinnissa.

Cleantechin edistäminen

Suomessa on nähty viime vuosina dramaattinen teollisten työpaikkojen vähentyminen. 1970-luvun 35 prosentista on tultu nopeasti nykyiseen noin 20 prosenttiin. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus on arvioinut, että tämä taso tulee jäämään pysyväksi – pahin pudotus olisi siis ohi.

En usko teollisuuden katoamiseen Suomesta, mutta selviytyäkseen sen on edelleen viherryttävä. Kysymys ei ole vain selviytymisstrategiasta vaan uudesta kasvualasta – cleantechistä.

On paikallaan kysyä, onko valtiolla tarpeeksi työvälineitä uuden kasvualan tukemiseen, vai voisimmeko tehdä vielä enemmän. Solidium sijoittaa pörssiyhtiöihin, eikä siitä ehkä ole ketteräksi rakenteellista muutosta tukevaksi työkaluksi. Omistajaohjaus on joissakin tapauksissa voinut käyttää pientä Governiaa esimerkiksi sellaisissa infra- ja maahankinnoissa, joita tulevaisuuteen suuntaavissa investoinneissa tarvitaan.

Pidemmällä aikavälillä pitäisi miettiä, mitä muita työkaluja ja millaisia sijoitusyhtiöitä valtiolla pitäisi olla käytössään, jotta tulevaisuuteen tähtäävät investoinnit voidaan parhaalla mahdollisella tavalla tehdä. Tämän keskustelun aika on nyt. Teollisuus ja sen kehittäminen on osaratkaisu globaaleihin ilmasto- ja ympäristöongelmiin.

Me vihreät haluamme, että Suomesta kehittyy yksi cleantechin teollisen tuotannon johtomaita maailmassa.

Koulutus osana kehitystä

Vanhan viisauden mukaan on parempi opettaa ihminen kalastamaan kuin antaa hänelle kala. Tämä ajatus kuvastaa hyvin koulutuksen suurta merkitystä.

Suomessa puhutaan nyt paljon koulutuksesta ja koulutusviennistä. Monelta kulmalta se liippaa myös sitä, mitä me kehitysyhteistyössä voimme ja haluamme tehdä.

Teen ensiksi tässä asiassa kolmijaon: 1) ulkomaalaisten opiskelu Suomessa, 2) kaupallinen koulutusvienti ja 3) koulutuksen järjestämisen tukeminen kehitysmaissa.

Me vihreät kannatamme avoimia korkeakouluja, joihin myös ulkomaalaiset opiskelijat ovat tervetulleita – ilman lukukausimaksuja. Kehitysmaista Suomeen tulevien opiskelijoiden asemaa pitää helpottaa. Sanomme ei ajatukselle, jossa ensin kerättäisiin lukukausimaksuja, ja sitten haluttaisiin käyttää kehitysyhteistyövaroja kehitysmaista tulevien opiskelijoiden stipendeihin.

Kaupallinen koulutusvienti on noussut viime aikoina esille. Voisimmeko viedä osaamistamme ja tietotaitoamme enemmän maailmalle? Olisiko meidän peruskoulussamme, ammatillisessa koulutuksessamme tai koko elämän jatkuvassa oppimisessa elementtejä, jotka olisivat mahdollisia vientituotteitamme? Tämä on tärkeää keskustelua. Koulutusvienti voi olla osa palvelusektorin vientiämme, ja siinä on myös kaupallista potentiaalia.

Mutta sitten tulee mielestäni tärkein asia, jota ei pidä sekoittaa tänne tulevien ulkomaisten opiskelijoiden määrään eikä ajatuksiin kaupallisesta koulutusviennistä. Se on kysymys siitä, miten voimme omalla kehitysyhteistyöpanoksellamme tukea koulutusta kehitysmaissa, ennen kaikkea tyttöjen ja naisten aseman parantamista koulutuksen kautta.

Tehokkainta tässä on paikan päällä auttaminen. Koulutuksen osuus kehitysyhteistyöstämme on vajaa seitsemän prosenttia. Koulutusta tuemme mm. Etiopiassa, Mosambikissa, Nepalissa, palestiinalaisalueella, Haitissa ja Zimbabwessa. Afganistanissa edistämme tyttöjen koulunkäyntiä.

Voisimmeko koulutuksessa tehdä vielä enemmän? Minua vaivaa se, että monissa kehitysmaissa tavallisten nuorten mahdollisuudet ammatilliseen ja korkeampaan koulutukseen ovat todella vähäiset. Näiden maiden eliitillä on mahdollisuus uusintaa itseään lähettämällä lapsensa ulkomaille opiskelemaan, mutta monen nuoren opintie tyssää peruskoulun jälkeen – jos sinnekään asti on päästy.

Tässä on aikapommi. Olemme nähneet sen arabikaduilla ja Pohjois-Afrikassa, mutta tämä aikapommi kytee monella muullakin alueella. Kouluttamaton nuoriso vailla työtä ja toimeentuloa.

Meillä on Suomessa erittäin hyvät kokemukset ammatillisen koulutuksen järjestämisestä ja mallista, jossa ammattikoulutus tarjoaa mahdollisuudet etenemiseen myös korkeampaan koulutukseen.

Minun mielestäni ammatillisen koulutuksen edistämisestä voisi tulevaisuudessa tulla yksi kehitysyhteistyön kärkitavoitteitamme. Se edesauttaisi uusien työpaikkojen syntyä siellä, missä työtä ja toimeentuloa tänä päivänä kipeimmin tarvitaan. Koulutus ja sen edistäminen on nostettava myös yhdeksi tavoitteeksi post-2015 – prosessissa, jossa vuosituhattavoitteiden jatkoa valmistellaan.