Suomi, Turku ja työmiehen rukkaset

FacebookTwitter

2017-08-19 22.42.59

Turun isku pysäytti. Ihmishenkiä menetettiin, viattomat ohikulkijat loukkaantuivat. Uhreja auttoivat ja järkytyksen jakoivat niin kantasuomalaiset kuin maahanmuuttajatkin. Viikko sitten Turun torilla, kynttilä kädessä, tunsin käsin kosketeltavana surun, hiljaisuuden ja osanoton.

Järkyttävät tapahtumat ovat lietsoneet myös syyttelyä, vihapuhetta ja muukalaisvastaisuutta. Terrorismi ja vihapuhe kasvavat samasta puusta: ne yrittävät tehdä meidät pelokkaiksi ja saada meidät käpertymään.

Lamaantuminen ja luovuttaminen ei ole kuitenkaan oikea keino maailman polttavien ongelmien ja terrorismin juurisyiden kohtaamiseen.

Viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan yhteispeli

Suomi on selvinnyt tähän saakka pakolaiskriisistä hyvin kahdesta syystä: viranomaiset ovat toimineet tehokkaasti ja kansalaisyhteiskunta on ollut ajan tasalla. Molempia tarvitaan.

Turvapaikanhakijoiden asioiden käsittely kestää pitkään. Monet hakijat turhautuvat. Viranomaisilla on oltava riittävät voimavarat käsitellä asiat joutuisasti. Tietojenvaihdon on EU-maiden kesken toimittava tehokkaammin, ja viranomaisille tulleiden vihjeiden tarkistamiseen on oltava resursseja. Turun tapauksessa tämä ei toiminut, kohtalokkain seurauksin.

Kansalaisyhteiskunta on usein viisaampi kuin paraskaan tiedusteluorganisaatio. Varhaisimmat varoitussignaalit tulevat usein rikokseen valmistautuvan tai mielenterveytensä kanssa kamppailevan lähipiiristä.

Monet yksittäiset kansalaiset ja järjestöt ovat tehneet turvallisen kotoutumisen eteen työtä voimiaan säästämättä. Nämä vapaaehtoiset ansaitsevat kiitoksen. Hädänalaisten auttamisesta ei saa tehdä rangaistavaa. Yksilöillä on oikeus saada asiansa käsitellyksi, ja kaikilla on oltava ihmisarvo silloinkin, kun he saavat kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Kaikilla ei ole perusteita saada Suomesta turvapaikkaa, mutta kaikki voivat siitä huolimatta saada ihmisarvoista kohtelua. Myös palautusalueiden turvallisuustilanteet muuttuvat. Keskelle sotaa tai väkivallan uhkaa ei ketään saa palauttaa.

Pakolaisuuden juurisyihin puututtava

Sisällissodasta kärsineiden maiden lista on pitkä: Afganistan, Etelä-Sudan, Irak, Jemen, Keski-Afrikan tasavalta, Libya, Nigeria, Somalia, Syyria… Sisällissotien yhtenä selittävänä tekijänä on alueiden tai etnisten ryhmien marginalisointi ja syrjäytyminen.

Myös radikaalit islamilaiset liikkeet (Al-Shabaab, Al-Qaida, Taliban, Bokoharam, ISIS) ottavat käyttövoimansa tästä. Ne ovat taistelussaan ottaneet käyttöön yhä julmempia keinoja siviiliväestöä vastaan. Tarkoitus on luoda pelkoa ja saada ihmiset etsimään muualta suojaa. Tässä ne ovat onnistuneet.

Sotaa ja terroria pakenevien virtaan liittyy pakolaisia myös maista, jotka eivät ole sotatilassa – esimerkiksi eritrealaisia tai marokkolaisia. He pakenevat ihmisoikeusloukkauksia tai koulutuksen ja työpaikkojen puutetta. Pohjois-Afrikan ja lähi-idän nuorison näköalattomuus on aikapommi.

Myös ympäristömuutokset ajavat yhä useammat liikkeelle – hedelmällinen maa vähenee, kaivot kuivuvat, tulvat tai kuivuus vaivaavat. Ilmastonmuutos on teollisen maailman vauhdittama, mutta siitä kärsivät eniten maailman köyhimmät ihmiset.

Jos emme puutu siirtolaisuuden ja pakolaisuuden juurisyihin olisi naivia kuvitella, että ongelmat ratkeavat uusilla leireillä, piikkilangoilla, muureilla tai rajoja sulkemalla.

EU ja YK tarvitsevat tukeamme

Pakolaiskriisin keskellä nousee kysymys, miksei kansainvälinen yhteisö tee mitään? Usein unohtuu, että juuri kansainvälisen yhteisön tuella miljoonia ihmisiä on autettu jäämään omille asuinalueilleen tai perustettu leirejä konfliktialueiden ympärillä oleviin maihin. Jos humanitaarinen apu loppuisi tai konfliktialueiden läheisyydessä olevat pakolaisleirit suljettaisiin, myös Euroopassa pakolaiskriisin mittaluokka olisi aivan toinen.

Humanitaarista apua annetaan tänä päivänä maailmassa enemmän kuin koskaan. Se jakaantuu nyt monen vakavan, päällekkäisen kriisin kesken. YK ja sen pakolaisjärjestö UNHCR tarvitsevat tukeamme. Kun muualla leikataan YK:n rahoitusta, meidän tulisi kasvattaa omaa osuuttamme – ei vähentää sitä.

Euroopan Unionin kyky vastata sotiin ja kriiseihin on ollut heikko, mutta se kehittyy koko ajan. Aluksi Kreikka ja Italia jätettiin yksin, nyt tehostetaan yhteistä rajavalvontaa ja pyritään saamaan aikaan taakanjakoa. Pakolaiskriisin hoidossa, rajavalvonnassa, rauhan turvaamisessa, humanitaarisen avun antamisessa kriisialueille ja kestävän kehityksen tukemisessa tarvitsemme enemmän EU:ta, emme vähemmän.

Euroopan Unioni ei saa kehittyä linnakkeeksi. Meidän on mietittävä uusia keinoja siihen, miten perhesuhteiden, opiskelun ja työn vuoksi rajojen yli liikkuminen muuttuu helpommaksi. On kaikkien etu, että laillisia tapoja tulla Eurooppaan lisätään.

Suomikin voi rakentaa rauhaa ja oikeudenmukaisuutta

Ratkaisuksi maailman pakolaisongelmiin, radikalisaatioon ja terrorismiin on ehdotettu mm. Suomen eroa EU:sta, kehitysyhteistyön lopettamista, rajojen sulkemista ja liikkumisvapauden rajoituksia. Vihapuhetta käytetään lisäämään epäsopua kansalaisten piirissä, syyllistämään syyttömiä ja nakertamaan luottamusta viranomaisiin. Vihapuhe on taklattava Turun torin sankarien tekniikalla: autetaan uhreja, pysäytetään tekijät.

Kaikilla konflikteilla on alku ja loppu. Konfliktien alkusyihin on tartuttava – köyhyys, marginalisoituminen, uskonnolliset ja poliittiset jännitteet, ympäristönmuutokset, eriarvoisuus. Ennaltaehkäisy on aina halvinta rauhantyötä. Kun konflikti on syttynyt, se vaatii aktiivista puuttumista. Naisten rooli rauhanprosesseissa on tärkeä. He tuovat kärsivien siviilien äänen sodan ja kriisien keskelle.

Voimme toki levittää kätemme ja sanoa, että maailman ongelmat eivät koske meitä tai että meillä ei ole keinoja puuttua konfliktien alkusyihin. Silloin annamme itse vauhtia kehitykselle kohti vaarallisempaa ja epävakaampaa maailmaa.

Tai voimme ottaa vähän vauhtia omasta historiastamme ymmärtääksemme, miten tärkeitä asioita vakaan yhteiskunnan muodostamisessa ovat kansansivistys, koululaitos, eriarvoisuuden vähentäminen, ihmisoikeudet, terveydenhuolto, sukupuolten tasa-arvo, integroituminen kansainväliseen talouteen.

Näitä tavoitteita heijastaa myös YK:n globaali kestävän kehityksen ohjelma Agenda2030. Myös Suomella on rooli maailmassa. Olemme rakentaneet menestyksekkäästi omaa yhteiskuntaamme, mutta myös hyötyneet paljon kansainvälisestä vuorovaikutuksesta.

On aika ottaa esiin työmiehen rukkaset ja vaikuttaa siellä, missä kriisit syntyvät. Voimme käyttää monia välineitä: YK:n ja EU:n vahvistaminen, kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu, rauhanvälityksen tukeminen, kansalaisyhteiskuntien vuorovaikutus, koulutusvienti, ihmisoikeus- ja tasa-arvotyö, naisten aseman vahvistaminen, taloudellinen yhteistyö.

Haluamme puolustaa suomalaisia arvoja. Niihin kuuluvat ihmisoikeudet ja usko yksilöiden ainutkertaisuuteen. Arvoja ei puolusteta piilottamalla ne, vaan toimimalla niiden mukaan. Olemme sen velkaa ihmisyydelle näinä vaikeina aikoina.