KIRJOITUKSIANI

Lämmin kiitos

Yli puolen vuoden aktiivinen vaalityö päättyi lauantai-iltana klo 22.30 alkaneeseen Suomen viimeiseen vaalitilaisuuteen Helsingissä Löylyssä. Joulun jälkeiset viikot ovat olleet aikamoista hulinaa – täydet salit Lieksassa, Pietarsaaressa, Seinäjoella, Tampereella, Lahdessa… Yli 200 vaalitilaisuutta on takana.

Helsingin Tavastian 800 henkeä ja Tampereen Olympian 500 henkeä taisivat olla kiertueen suurimmat tilaisuudet, mutta Kainuun Ristijärven K-Marketin edustalle pystytetty vihreä teltta ei ollut sen vähäarvoisempi. Miinus kahdeksan asteen pakkasessa, katkenneiden sähkölinjojen äärellä, puhuimme 30 ihmisen kanssa maailmasta, Suomesta ja syrjäseutujen tulevaisuudesta. Siinä oltiin demokratian äärellä.

Sunnuntai-iltana jo klo 20 tulos oli hyvin selvä: tasavallan presidentti Sauli Niinistö jatkaa seuraavat kuusi vuotta laajan kannatuksen turvin. Lämpimät ja vilpittömät onnittelut hänelle, ja menestystä tärkeissä tehtävissä.

Kiitos myös muille kilpakumppaneille. Vaaleista tulee vaalit silloin, kun ehdokkaat laittavat itsensä peliin. Näin tapahtui.

Oman kampanjani kärjet liittyivät rauhaan, ihmisoikeuksiin ja ympäristöön. Kohtuullisesti myös näistä aiheista saatiin presidentinvaaleissa puhuttua. Eriarvoistuminen, syrjäytyminen, vihapuhe ja muut Suomen omaan ilmapiiriin vaikuttavat asiat saivat myös paljon huomioita. Olkoon tämä keskustelu evästykseksi myös nyt mandaatin saaneelle tasavallan presidentille. Arvoistakin on puhuttava.

Jokainen vaaliuurnille lähtenyt äänestäjä ansaitsee kiitoksen. Kakkossija tässä koitoksessa on hyvä tulos. Tästä kiitos niin äänestäjille kuin kaikille vaalityötä tehneille. Niin vihreiden aktiivit kuin presidentinvaalikampanjaan liittyneet tukijat tekivät uskomattoman työpanoksen. Kiitos myös kaikille muusikoille, taiteilijoille, kuvaajille, suunnittelijoille ja ohjaajille, jotka olivat apuna toteuttamassa modernia ja näkyvää kampanjaa pienillä resursseilla.

Haluan erikseen kiittää maakuntien mediaa ja paikallislehdistöä. Missäpäin maata kampanja liikkuikin, kokeneet ja osaavat toimittajat maakunnissa seurasivat tekemisiämme ja tekivät vahvaa journalistista perustyötä. Eläköön ja kukoistakoon monipuolinen media myös tulevaisuuden Suomessa.

Nyt on aika palata vaalihumusta normaaliin arkeen. Itselläni se sisältää mm eduskuntatyötä ja Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtajuuden. Rauhan ja ympäristön teemat tulevat säilymään työssäni.

Kiitän jokaista kohtaamaani ihmistä vaalikiertueen aikana. Kuvani Suomesta muuttui – ennenkaikkea nuorten aktiivisuus oli hämmästyttävää. Inari, Kittilä, Sodankylä, Kempele, Lieksa, Lahti, Maarianhamina, Hanko – minne tahansa menimmekin, tutustuimme aina uusiin nuoriin ihmisiin, joilla oli halu rakentaa tästä maasta ja maailmasta parempi paikka. Tehdään sitä jatkossakin yhdessä!

Pekka Haavisto

Kategoriat

Follow us

Copyright ©Pekka Haavisto