Kuinka paljon Obama muuttaa maailmaa?

FacebookTwitter

Istuin hyvien ystävien kanssa tiistai-iltana katsomassa teeveestä USA:n ääntenlaskentaa. Vaikka Obaman voitto tuntui jo ennakkolukujen perusteella ilmeiseltä, saattoi edellisisitä USA:n vaaleista oppia sen, että mikään ei ole selvää ennenkuin kaikki on selvää.

Väittelin usein Amerikan vihreiden kanssa miten järkevää oli panna Ralph Nader ehdokkaaksi vuoden 2000 presidentinvaaleissa, ja olla osaltaan heikentämässä Al Goren mahdollisuuksia presidentti Bushia vastaan. Amerikan vihreät sanoivat, että ”Bush ja Al Gore ovat aivan samanlaisia, eikä heitä erota mikään”. Uskon, että USA:n vihreätkin ovat käyneet kovaa koulua USA:n ilmastopolitiikan, Irakin sodan ja Guantanamo Bayn vankileirin kurimuksessa.

Täytyy tietysti muistaa, että Bush ei ollut presidenttinä vuottakaan, kun hyökkäys New Yorkin kaksoistorneja vastaan tapahtui 11.9.2001. Se muutti perusteellisesti myös Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa. Kelle tahansa presidentille tilanne olisi ollut vaikein mahdollinen. Mitä yllätyksiä Obaman kaudella tulee tapahtumaan, sitä emme tiedä.

Maailma on sukeltamassa vaikeaan taloustaantumaan, ehkä syvään lamaan, Obaman kauden aluksi. Se pitää talouden keskeisenä asiana Obaman politiikassa kauden aluksi. Mutta kansainvälisen politiikan ”hotspotit” vaativat myös ratkaisua: Afganistan/Pakistan, Irak, Iran ja Somalia ensimmäisten joukossa. Kaikissa näissä on olemassa sotilaallisen painostuksen rinnalla olemassa neuvotteluratkaisu, jos sellaiseen halutaan tarttua.

Ilmastopolitiikassa omat odotukseni Obaman suhteen ovat korkealla. Jos USA:n ympäristövirasto EPA nostetaan ministeriön asemaan, sekin on hyvä merkki siitä, että ympäristöasioihin suhtaudutaan nyt vakavammin. Puhuessaan amerikkalaisen autoteollisuuden elinmahdollisuuksista Obama muistaa aina mainita, että autoteollisuus tarvitsee myös ympäristöreformin; vähemmän kuluttavien autojen esiinmarssin.

On virkistävää, että USA:n johdossa on nyt presidentti, jonka ajatukset käyvät yksiin enemmän niiden asioiden ja arvojen kanssa, joita myös Euroopan Unioni on pitänyt esillä. Atlantin ylittävä yhteistyö tulee olemaan helpompaa kuin edellisen presidentin kaudella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>