KIRJOITUKSIANI

Hyvää YK-päivää

YK perustettiin toisen maailmansodan raunioille 24.10.1945, 72 vuotta sitten. Se perustettiin edistämään kansainvälistä rauhaa, turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia tilanteessa, jossa yli 60 miljoonaa ihmistä oli menettänyt sodassa henkensä – näistä enemmän kuin puolet siviilejä.

YK on edelleen se organisaatio, jonka työntekijät ovat ensimmäisenä paikalla, kun jossakin maa vyöryy, kuivuus tai tulvat ajavat ihmisiä kodeistaan tai kun siviilit jäävät sodan jalkoihin. Valitettavasti viime vuosina etulinjassa toimiminen on ollut entistä vaarallisempaa – humanitaarisen avun työntekijöitä kuolee sodan uhreina entistä useammin.

Jos tämän päivän maailmassa yritettäisiin perustaa YK:ta uudestaan, siinä ei onnistuttaisi. Ei ole voimaa, joka tänä päivänä toisi samaan pöytään USA:n ja Pohjois-Korean, Israelin ja Iranin, Venäjän ja Ukrainan. Mutta YK:ssa he ovat kaikki. Siksi YK on yhteistyöfoorumina korvaamattoman arvokas.

YK tarvitsee myös uudistamista. YK:n järjestöjä ja hallintoa on uudistettava säännöllisesti. YK pääsee tavoitteisiinsa vain toimimalla tehokkaasti. Jäsenvaltioiden vastuulla on paitsi YK:n uudistaminen, myös sen toimintojen pitäminen elinvoimaisena. Suomen viime vuosien kehitysyhteistyöleikkaukset ovat vieneet toimintakykyä YK:n keskeisiltä järjestöiltä, kuten ympäristöohjelma UNEP:lta ja kehitysjärjestöltä UNDP:lta. Kun nostamme lipun YK:lle, huolehditaan samalla, että myös Suomena tuemme YK:ta pitkäjänteisesti.

Kategoriat

Follow us

Copyright ©Pekka Haavisto