KIRJOITUKSIANI

Hidas veturi. Ei saada tehoo irti…

Meidän junanystävien kärsivällisyyttä on tänä talvena aika paljon koeteltu. Kaikilla taitaa olla joukko tarinoita, missä on värjötellyt junaa odottamassa, tai miten aikataulut menivät pieleen. Kun lunta tuli taivaan täydeltä ja kinokset kasautuivat, oli ymmärrettävää, että kalustoa ei saatu liikkumaan aikataulussa. Lumi ja pakkanen lisäsivät teknisiä vikoja sekä vetureissa, vaunuissa että ratapihoilla.

Asia joka eniten raivostutti, oli puutteellinen tiedotus. ”Kylmillä” asemilla, joilla ei ollut miehitystä, kuulutukset kertoivat junien tulevan ja lähtevän aikataulun mukaisesti, vaikka ainoa asia joka pelasi, olivat kuulutukset. Itse ihmettelin tätä Salon tyhjällä asemalla iltamyöhään tunnin verran. Olisiko uskonut kuulutuksia – vai silmiään. Kuulutusten mukaan junia sekä tuli että meni. Tietojärjestelmän uusiminen on varmaan VR:llä kiireellisimpänä listalla? Se ei varmaan ole edes maailman kallein hanke.

Onneksi lumet ovat lähes sulaneet, ja aurinkokin alkaa pilkistää. Kaikki on siis taas kunnossa. Vai onko? Kävin torstaina junalla Tampereella. Mennessä oltiin aivan minuutilleen aikataulussa. Paluumatkalla tuli sitten kuulutus: ”Ollaan myöhässä. Tuli vähän hidas veturi. Ei saada oikeen tehoo irti….”.

Jaa-has. Vaikka olen vanhana interreilaajana notkunut aika monenlaisissa junissa, en ole ennen tällaista kuulutusta kuullut. Yleensähän sanotaan, että ollaan vähän myöhässä, mutta koetetaan ottaa aikataulua kiinni.

Hidas veturi puksutti sitten junan Helsinkiin – 20 minuuttia aikataulusta myöhässä. Se on aika suuri viive Tampere-Helsinki –välillä. Täytyy toivoa, että veturinkuljettaja löytää seuraavalle reissulle vähän paremman menopelin.

Kategoriat

Follow us

Copyright ©Pekka Haavisto