KIRJOITUKSIANI

Haaviston vaikuttamisrekisteri 1.1.2017 alkaen

Haastoin lauantaina 23.9.2017 kansanedustajat, ministerit, presidenttiehdokkaat ja kunnalliset päättäjät julkaisemaan oman vaikuttamisrekisterinsä eli ”lobbarirekisterinsä”. Tämä on tärkeää päätöksenteon avoimuuden kannalta. Oman vaikuttamisrekisterini julkaisen nyt. Siihen on koottu sellaiset tapaamiset vuoden 2017 alusta, jotka mielestäni vaikuttamisrekisteriin kuuluvat.

Eduskunnan vieraslistat eivät ole sama asia kuin vaikuttamisrekisteri. Suuri osa tapaamisista tapahtuu eduskunnan ulkopuolella, ja eduskunnassa taas käyvät kansanedustajien vieraina ihan tavalliset kansalaiset ja äänestäjät, jotka eivät suin surminkaan halua nimiään julkisuuteen tai rekistereihin.

Minulla on eduskunnassa vuoden aikana käynyt mm. työpaikkakiusaamista kokevia, huumeita käyttävien lasten vanhempia, mielenterveysongelmista kärsiviä, lastensuojelun nuoria asiakkaita sekä omassa kotimaassaan painostuksen tai vainon kohteeksi joutuneita oppositiopoliitikkoja ja ihmisoikeustaistelijoita. Tällaisten ihmisten nimet eivät kuulu julkisuuteen.

Kokosin oman vaikuttamisrekisterini siten, että jätin listasta pois:
1. Henkilökohtaiset tapaamiset (perhe, ystävät)
2. Yksityishenkilöt, jotka ovat halunneet tavata kansanedustajaa omissa asioissaan
3. Ministereiden ja ministeriöiden henkilökunnan tapaamiset
4. Muut valtionhallinnon tapaamiset
5. Muiden kansanedustajien ja eri eduskuntaryhmien tapaamiset
6. Kuntien ja maakuntien edustajien tapaamiset, ellei kysymyksessä ole näiden omistama yhtiö ja sen asia
7. Europarlamentaarikkojen ja europarlamentin henkilökunnan tapaamiset
8. Diplomaattisten edustajien tapaamiset
9. Kansainvälisten tahojen tapaamiset, kun tavattavat henkilöt edustavat maansa hallituksia tai eri poliittisia ryhmiä
10. Tavanomaiset kansanedustajan puhetilaisuudet (esim. puheet juhlissa, oppilaitoksissa, puolueiden tilaisuuksissa jne.) kun puhetilaisuuteen ei liity muuta keskustelua ja toiminnan esittelyä
11. Osallistumiset kansainvälisiin kokouksiin ja seminaareihin kansanedustajan ominaisuudessa
12. Eduskunnan valiokuntien jäsenenä, ETYJ-valtuuskunnan jäsenenä sekä ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustajana tehdyt tapaamiset sekä matkat, joiden aikana ollut näihin tehtäviin liittyviä tapaamisia (näistä tapaamisista muistiot ja dokumentaatio eduskunnassa tai ulkoministeriössä)
13. EU:n, ETYJ:n, Afrikan Unionin ja näitä vastaavien kansainvälisten organisaatioiden edustajien tapaamiset
14. Puheenvuorot ja tapaamiset Vihreän liiton ja sen jäsenjärjestöjen sekä muiden poliittisten puolueiden ja niiden jäsenjärjestöjen kanssa
15. Tavanomaiset tapaamiset ja kokoukset järjestöissä joissa toimin: Suomen Setlementtiliiton hallituksen puheenjohtaja, Kirkon Ulkomaanavun hallituksen jäsen, European Institute of Peace hallituksen puheenjohtaja, Euroopan poliittisten säätiöiden organisaation ENoP:n hallituksen jäsen, Bolidenin Bcause-säätiön hallituksen jäsen
16. Tavanomaiset vierailijaryhmät eduskunnassa (eduskuntaan ja eduskuntatyöhön tutustuminen)
17. Tavanomaiset vaalityöhön ja vaalikiertueisiin liittyvät tapaamiset (esim. kunnallisvaaleihin ja presidentinvaaleihin liittyvät vaalitilaisuudet ja niiden valmistelu)
18. Eduskuntaryhmän järjestämät tapaamiset, joista ryhmä pitää omaa rekisteriä

Näillä rajauksilla rekisteristä tulee lukukelpoinen – kansanedustajan päivään kuuluu parhaimmillaan 10-15 eri tapaamista ja kokousta. Omassa työssäni ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä ja Euroopan rauhaninstituutin hallituksen jäsenenä myös kansainväliset tapaamiset ovat merkittävä osa kalenteria.

Rekisteriin on merkitty organisaatio, henkilö, tapaamisen aihe, mahdolliset muut huomiot sekä erillinen ruksi silloin, jos tapaaminen on tapahtunut omasta pyynnöstäni. Näin käy usein mm. maakuntamatkoilla, kun samalla halutaan tutustua paikalliseen yritystoimintaan ja järjestökenttään.

Otan mielelläni kommentteja ja parannusehdotuksia tähän rekisteriin meiliini: haavisto@fin.la

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / TAMMIKUU 2017
PVM ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT
TAPAAMISEN AIHE OMASTA
PYYNNÖSTÄ
MUITA HUOMIOITA
10.1. Boliden/KokkolaToimitusjohtaja Jarmo HerronenHenkilöstöjohtaja Tarja HalonenBcause-edustaja Teppo TattariLuottamusmiehet Bolidenin toimintojen esittely ja oma esitykseni Bcause-säätiön toiminnasta + keskustelu Toimin Bolidenin Bcause-hyväntekeväisyyssäätiön hallituksen jäsenenä
10.1. Kokkotyö-säätiö/KokkolaYksilövalmentaja Jouni MalmKokkotyö-säätiön työntekijöitä Tutustuminen nuorten työpajatoimintaan X
11.1. Ammatiopisto Luovi/HelsinkiYksikönjohtaja Kaisa HonkalaOpiston työntekijöitä ja opiskelijoita Tutustuminen toimintaan, kansanedustajan puheenvuoro ja kysymyksiä
11.1. Ravintolakoulu Perho/HelsinkiYhteiskuntataidot-opettaja Marian Paloheimo ja opiskelijoita Tutustuminen toimintaan, oma puheenvuoro
11.1. Setlementtiliitto/HelsinkiToimitusjohtaja Pentti LemmetyinenViittakiven toimitusjohtaja Harri SarjanojaSetlementtiasuntojen toimitusjohtaja Kimmo Rönkä Omistajaohjauskysymykset, liiketoimintojen kehittäminen Toimin Suomen Setlementtiliiton hallituksen puheenjohtajana

 

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / HELMIKUU 2017
PVM ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT
TAPAAMISEN AIHE OMASTA
PYYNNÖSTÄ
MUITA HUOMIOITA
1.2. Tuulivoimaloiden puutornit/HelsinkiPekka Partanen Suomalaisen puun käyttäminen tuulivoimaloiden rungossa
1.2. Viestintä Oy Drum/HelsinkiTero Kekki Usko, toivo ja rakkaus –seminaari, oma puheenvuoro
2.2. Helsingin yliopisto/Helsinki
Rehtori Jukka Kola ja yliopiston edustajia
Alumnitapaaminen, Helsinki Innovation Services
6.2. Vuolteen setlementti/OuluToiminnanjohtaja Jussi Kemppainen ja setlementin edustajia Setlementti Vuolteen toimintaan tutustuminen, oma puheenvuoro Toimin Suomen Setlementtiliiton puheenjohtajana
7.2. SuomalaisVenäläinen Kauppakakamariyhdistys – SVKK ry/Helsinki Jäsentilaisuus, oma puheenvuoro Venäjän kehitysnäkymistä
8.2. Perho Liiketalousopisto Oy/HelsinkiKoulutusteknologian kehittämispäällikkö Jarmo Åke Liiketalousopiston tulevaisuuden suunnitelmia
17.2. Neste Oyj sidosryhmien neuvottelukunta/Helsinki Neste Oyj:n näkymät Olen neuvottelukunnan jäsen
23.2. Helsingin yliopisto/HelsinkiHelsinki Challenge -tilaisuus Helsinki Challenge kilpailutöiden presentaatiot, oma puheenvuoro Toimin Helsinki Challenge –innovaatiokilpailun tuomariston puheenjohtajana
27.2. Setlementti Tampere/Tampere Tutustuminen toimintaan, puheenvuoro Toimin Suomen Setlementtiliiton puheenjohtajana
28.2. Unifrost johtaja-akatemia (Metsäylioppilaiden osuuskunta)/HelsinkiMiika Karppinen Tutustuminen toimintaan, puheenvuoro

 

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / MAALISKUU 2017
PVM ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT
TAPAAMISEN AIHE OMASTA
PYYNNÖSTÄ
MUITA HUOMIOITA
1.3. Malmin lentokentän ystävät/Helsinki Malmin lentokentän säilyttäminen
1.3. Toivon tuolla puolen –elokuva kutsuvierasnäytös/HelsinkiRight to live -aktivistit Elokuvanäytös ja keskustelu
7.3. Vihreä liitto/HelsinkiVarainhankintatilaisuus Oma puheenvuoro
9.3. Tandem Leadership/SigtunaSuomalais-ruotsalaisten nuorten vaikuttajien ohjelma Oma puheenvuoro
14.3. Finnair/HelsinkiToimitusjohtaja Pekka Vauramo Finnairin näkymät
14.3. Viittakivi Oy/HelsinkiSeminaari Oma puheenvuoro Toimin Suomen Setlementtiliiton puheenjohtajana
16.3. Naiset kriisejä ratkaisemassa/HelsinkiHyväntekeväisyysseminaariLeila Lehtinen Oma puheenvuoro Seminaarin tuotto Medica Kosovalle
16.3. Insinööriliitto/HelsinkiYlempien toimihenkilöiden summit Oma puheenvuoro
21.3. Water at risk –symposium/HelsinkiDemos Helsinki Oma puheenvuoro
22.3. Panimoliitto/HelsinkiElina Ussa Briiffaus tulevasta tapahtumasta
23.3. Sairaanhoitajaliitto/Fioca/HelsinkiSairaanhoitajapäivät Oma puheenvuoro
24.3. CRnet Corporate Responsibility Network/HelsinkiManaging Director Tuuli Pohjola Oma puheenvuoro
24.3. Tapiolan kulttuurikeskus/EspooWe are the Persians –näytös ja keskustelutilaisuus Oma puheenvuoro
25.3. Vihtorin kirjamessut/TampereJussi Lähde Haastattelu
29.3. Kongressimessut/HelsinkiManagement EventsPetri Hiltunen Oma puheenvuoro
29.3. Global Impact Challenge/HelsinkiSingularity University at NASA AmesAnni Laurila Kilpailun tuomariston jäsenenäOma puheenvuoro
31.3. Helsingin yliopisto/HelsinkiUskontotieteiden päivien avausMikko Kurenlahti Oma puheenvuoro

 

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / HUHTIKUU 2017
PVM ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT
TAPAAMISEN AIHE OMASTA
PYYNNÖSTÄ
MUITA HUOMIOITA
4.4. Pörssisäätiö/TampereMinna HeusalaValtio ja kunnat omistajana -seminaari Oma puheenvuoro
11.4. Kokonaisturvallisuuden Suomi 100-hanke/HelsinkiMaanpuolustuksen tuki ryKaisa-Maria Tölli Oma puheenvuoro
18.4. Wärtsilä Oy/HelsinkiTimo Mäntylä, Mark Zoeters, Tuomas Haapakoski, Stefan Nygård Energiakysymykset Afrikan sarvessa
21.4. Global Education for BusinessesTarja castel Networking-tapahtuma
22.4. Rotarypiiri 1420/EspooMarkku Stenvall Oma puheenvuoro juhlakokouksessa
22.4. American Women’s Club/HelsinkiTracy Dolan Oma puheenvuoro
28.4. SAK/Helsinki Vappuvastaanotto

 

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / TOUKOKUU 2017
PVM ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT
TAPAAMISEN AIHE OMASTA
PYYNNÖSTÄ
MUITA HUOMIOITA
8.5. Energiateollisuus/KirkkonummiEnergia-akatemiaHanna Ekman Oma puheenvuoro
11.5. Kelloseppäkoulu/EspooRehtori Tiina Parikka Keskustelu koulun tulevaisuudennäkymistä; oma puheenvuoro
12.5. Tehy/HelsinkiJohtamisen ja esimiestyön päivätKehittämispäällikkö Kirsi Markkanen Oma puheenvuoro
12.5. Suomen Kulttuurirahasto, Pirkanmaa/TampereAsiamies Silja Minkkinen-Poikolainen Oma puheenvuoro
15.5. Rolls-Royce/TurkuTutkimus- ja kehityskeskus Etäohjattujen ja autonomisten alusten tutkimuskeskukseen tutustuminen X
18.5. Lääkäriluottamusmiesten koulutuspäivät/HelsinkiLääkäriliitto ja HammaslääkäriliittoJohanna Rellman Oma puheenvuoro
18.5. Helsinki Think Company/HelsinkiPeacetech-tapahtumaRosa Salmivuori Oma puheenvuoro
19.5. Fazer Experience Visitor Center/VantaaThe future of foodChristoph Vitzthum Oma puheenvuoro
24.5. Arf Fair Suomi/HelsinkiToiminnanjohtaja Timo Soppela Oma puheenvuoro

 

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / KESÄKUU 2017
PVM ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT
TAPAAMISEN AIHE OMASTA
PYYNNÖSTÄ
MUITA HUOMIOITA
1.6. Greenled Oy/HelsinkiTekninen asiantuntija Kalle Ojamo Energiansäästö valaistuksessa X
2.6. Gaia Group/HelsinkiPuheenjohtaja Pasi Rinne Globaalit ympäristöratkaisut
9.6. Brewers of Europe/HelsinkiPanimoliittoElina Ussa Oma puheenvuoro kaupunkikulttuurin muutoksesta
10.6. Suomen Punainen Risti/HelsinkiYleiskokousEeva Holopainen Oma puheenvuoro
16.6. Geologian Tutkimuskeskus GTK/EspooPääjohtaja Mika Nykänen Ajankohtaiset näkymät kansainvälisessä yhteistyössä
16.6. Taarastin kesänäyttely/NastolaLiisa Helanto Näyttelyyn ja Taarastiin tutustuminen, paneelikeskustelun vetäminen
28.6. ETLA/HelsinkiMika Maliranta Suomen talouden näkymät X

 

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / HEINÄKUU 2017
PVM ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT
TAPAAMISEN AIHE OMASTA
PYYNNÖSTÄ
MUITA HUOMIOITA
1.7. Yrittäjä Pertti Yliniemi/Muonio Lapin matkailun näkymät X
1.7. Aurora-hanke/MuonioVerkostojohtaja Reija Viinanen Muonion älytiehanke X
12.7. Finnair Oy/Pori
Toimitusjohtaja Pekka Vauramo
Finnairin näkymät
12.7. Sitra/PoriRatkaisu 100 -haastekilpailu Oma puheenvuoro
15.7. Asuntomessut/Mikkeli Alueeseen ja messujen toimintaan tutustuminen, oma puheenvuoro
15.7. St. Michel –ravit/Mikkeli Raviradan esittely ja toimintaan tutustuminen
23.7. Lapuan kankurit/Lapua Toimintaan tutustuminen X

 

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / ELOKUU 2017
PVM ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT
TAPAAMISEN AIHE OMASTA
PYYNNÖSTÄ
MUITA HUOMIOITA
6.8. Faces-festivaali/FiskarsBörje Mattson Toimintaan ja taidenäyttelyyn tutustuminen
12.8. Astanga joogakoulu/HelsinkiPetri Räisänen Oma puheenvuoro 20-vuotisjuhlassa
16.8. Setlementtinuorisotyön päivät/KemiMatti Virtasalo Oma puhenvuoro Toimin Suomen Setlementtiliiton hallituksen puheenjohtajana
16.8. Ravintola Polku/Viittakivi Oy/HelsinkiToimitusjohtaja Harri Sarjanoja Puheenvuoro ravintolan avajaisissa Toimin Suomen Setlementtiliiton hallituksen puheenjohtajana
18.8. Helsingin Juhlaviikot Avajaisvastaanotto
20.8. Eurooppanuoret/PorvooLinnaseminaariPuheenjohtaja Tuomas Tikkanen Oma puheenvuoro
24.8. Saab Finland Oy/HelsinkiManaging Director Anders Gardberg Suomen puolustusmateriaalihankinnat (Laivue 2020 ja HX)
24.8. Aalto-yliopiston kauppkorkekoulu/HelsinkiPasi Heikkurinen Kirjan ”Sustainability and Peaceful Coexistence for the Anthropocene” julkistamistilaisuus, oma puheenvuoro (julkaisija Routledge)
25.8. Valmet Corportion/EspooSVP, Head of Strategy and Operational Development Juha Lappalainen Ajankohtaiskatsaus Valmetin näkymistä ja ympäristökysymyksistä
26.8. Yhteismaa ry/HelsinkiTanja Jänicke Illallinen Suomen taivaan alla –tapahtuma; tapahtumaan tutustuminen

 

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISRERKISTERI / SYYSKUU 2017
PVM ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT
TAPAAMISEN AIHE OMASTA
PYYNNÖSTÄ
MUITA HUOMIOITA
1.9. Sarpaneva Galleria/HelsinkiMarjatta Sarpaneva Tutustuminen gallerian kokoelmiin
4.9. Koivikko-koti/HämeenlinnaKoivikkosäätiöToimitusjohtaja Riikka Koivisto Saattohoitokodin toimintaan tutustuminen
4.9. Hämeen Setlementti/Hämeenlinna Toimintaan tutustuminen Toimin Suomen Setlementtiliiton hallituksen puheenjohtajana
4.9. IPI Kulmakuppila/Helsinki Toimintaan tutustuminen
5.9. UMAC2017 konferenssi/HelsinkiYliopistomuseoiden kansainvälinen kokousKatariina Pehkonen Oma puheenvuoro
5.9. Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPA/Helsinki KEPA:n näkemykset budjetista 2018; yhdessä vihreän eduskuntaryhmän kanssa
5.9. Maanpuolustuskurssi YJK24Ylil. Arto Kujala Oma puheenvuoro
5.9. Paavalin kirkko/HelsinkiKari Kanala Oma puheenvuoro
8.9. Neste Oyj/HelsinkiNeuvottelukunta Neuvottelukunnan kokous; aiheena mm. EU:n ajankohtainen lainsäädäntö biopolttoaineista, Nesteen näkymät Olen neuvottelukunnan jäsen
10.9. September Open –tapahtumaKemiönsaari Tapahtumaan tutustuminen
12.9. Galleria Pirkko-Liisa Topelius/Helsinki Näyttelyn avajaispuheenvuoro
12.9. Valtion omistajaohjauksen neuvottelukunta/Helsinki Neuvottelukunnan kokous Olen neuvottelukunnan jäsen
12.9. Stadin Derby/HelsinkiJalkapalloliiton puheenjohtaja Matti Apunen Ottelun seuraaminen; keskustelua liikuntapolitiikasta ja nuorisotyöstä
13.9. Filosofiklubi/HelsinkiPuheenjohtaja Juha Olavinen Keskustelu Christer Pursiaisen kirjasta ”Emanuel ja Fredrik”, kustantaja Docendo
14.9. Mobile Home 2017/Helsinki
Helsinki Design Week
Keskustelu syyrialaisarkkitehti Marwa Al-Sabounin kanssa
15.9. Hybridiuhkakeskus/HelsinkiJohtaja Matti Saarelainen Keskuksen toimintaan tutustuminen
15.9. Right to live –house/HelsinkiHelsinki Design WeekArkkitehti HSIEH Ying-Chun Puheenvuoro talon avajaisissa
15.9. CMC-selvitys/HelsinkiPäivi Nikander, Pia Stjernvall CMC-kriisinhallintakeskusta koskevan selvityksen esittely
16.9. Lynx-klubi/HelsinkiPietari Pyykönen 2 h oman mielimusiikin soittamista ravintola Ilveksessä
18.9. Kaidi Finland/HelsinkiToimitusjohtaja Carl Haglund Biotalouden näkymät Suomessa X
19.9. Helsingin yliopisto/HelsinkiLahjoittajien kiitosjuhla Oma puheenvuoro
22.9. Päivittäistavarakauppa ry/HelsinkiToimitusjohtaja Kari Luoto, Panu Laturi Päivittäistavarakaupan ajankohtaiset asiat
22.9. Boeing-yhtiö/HelsinkiAmiraali Juhani Kaskeala ja yhtiön edustajat Briiffaus eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenille HX-hankkeesta ja puolustusvälinehankinnoista
28.9. Nepal Electricity Authority/HelsinkiCEO Kul Man Ghising, Tasi Lama Tamang, Kalle Salminen Nepalin sähkönhuollon kehittäminen, yhteistyö suomalaisten yritysten kanssa
28.9. Yhdessä koettua – 100-vuotias Suomi sijoitettujen lasten silmin/HelsinkiMarjukka KoskenkorvaPesäpuu ry Näyttelyyn tutustuminen taiteilijoiden kanssa
29.9. Ulkosuomalaisparlamentin tapaaminen/HelsinkiPuhemies Jarmo Virmavirta ja varapuhemiehet Keskustelu ulkosuomalaisista valtion tulo- ja menoarviossa 2018

 

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / LOKAKUU 2017

PVM

ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT

TAPAAMISEN AIHE

OMASTA
PYYNNÖSTÄ

MUITA HUOMIOITA

5.10

Suomen pakolaisapu/ Tampere/ Tuomas Rinne Järjestökonsultti, Abdulkadir Hash

Keskustelua Suomen pakolaisavun toiminnasta

6.10

Kotipizza group/ Helsinki/ Tommi Tervanen CEO

Keskustelua kestävästä kalastuksesta ja Kotipizzasta

9.10

Boliden Harjavalta oy/ Harjavalta/ Timo Rautalahti, toimitusjohtaja

Boliden Harjavalta näkymät

13.10

Valohai/ Helsinki/ Eero Laaksonen, CEO

Keskustelua mahdollisuudesta käyttää Blockhainia osana presidentinvaalikampanjaa

26.10

Felm ja Mohammed Monzer-Al- Khalil, General Director of Idleb Health Directorate sekä Dr Zedoun Alzoubi, CEO of the Union of Medical Care and Relief Organizations/ Helsinki

keskustelua Felmin toiminnasta kriisialueilla

29.10

Pohjoismainen ryhmä journalisteja/ Helsinki

Presidentinvaalien näkymät

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / MARRASKUU 2017

PVM

ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT

TAPAAMISEN AIHE

OMASTA
PYYNNÖSTÄ

MUITA HUOMIOITA

17.11

Helsingin Sanomat/ Helsinki/ Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi, päätoimittaja Antero Mukka ja pääkirjoituksen esimies Matti Kalliokoski

Keskustelua presidenttiehdokkuudesta ja toimituksen johtoon tutustumista

19.11

Hartolan erämiehet/ Hartola

Tutustumista seuran toimintaan

19.11

Kotisalo –vanhustenpalveluyksikkö/ Hartola

Tutustumista yksikön toimintaan

19.11

Harjun perinnemaisematila/ Hartola

Tapaamisia tilan pitäjien kanssa

19.11

Hartolan ryhmäkoti/ Hartola/ Ryhmäkodin johtaja Sirpa Tölkkö,

Tutustumista kodin toimintaan

19.11

Haapalehdon perinnetila/ Joutsa

Yleisötilaisuus perinnetilalla

23.11

Nokia/ Kirkkonummi/ Minna Aila VP Corporate Affairs, muita Nokian asiantuntijoita

Keskustelua yksityisyydestä ja ilmaisunvapaudesta

25.11

Vantaan sovittelutoimisto/ Vantaa

Oma puheenvuoro ja keskustelua

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / JOULUKUU 2017

PVM

ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT

TAPAAMISEN AIHE

OMASTA
PYYNNÖSTÄ

MUITA HUOMIOITA

4.12

Vaasan keskussairaala/ Vaasa/ Vaasan sairaanhoitopiirin johtoa

Vierailu sydänkirurgian osastolla ja Vaasan keskussairaalan tulevaisuudennäkymät

 X

5.11

Translasten ja –nuorten perheet ry/ Helsinki

Oma puhe ja keskustelua yhdenvertaisuudesta

6.11

Hopeatien palvelutalo/ Helsinki

Tutustuminen palvelutalon toimintaan ja puheenvuoro juhlassa

6.11

Itsenäisyyspäivän vastaanotto/ Helsinki

Ennalta sopimattomia keskusteluja

9.11

Qvidja Gård/ Parainen/ Ilkka Herlin ja Saara Kankaanrinta

Tilan esittelyä ja keskustelua ilmastonmuutoksen torjunnasta

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / TAMMIKUU 2018

PVM

ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT

TAPAAMISEN AIHE

OMASTA
PYYNNÖSTÄ

MUITA HUOMIOITA

3.1

Tapaamisia Fuengirolaisten yrittäjien kanssa/ Fuengirola

Tapaamisia

 X

5.1

Turun vastaanottokeskus/ Turku

Tutustumista keskuksen toimintaan, keskustelua Venäjän Jehovan todistajien tilanteesta.

 X

8.1

Yritysvierailu Paahtimo Papu/ Jyväskylä

Keskustelua pienyrittäjien arjesta

 X

9.1

Valteri Onervan erityiskoulu/ Jyväskylä/ Rehtori Anne Korhonen

Tutustumista koulun toimintaan ja oma puheenvuoro

9.1

Moventas/ Jyväskylä

Tutustumista tuulivoimalaturbiineja valmistavan yrityksen toimintaan

X

15.1

Greenled Oy/Kempele

Tutustumista yrityksen toimintaan

X

19.1

Veekmas Oy/Kitee

Tutustumista yrityksen toimintaan

X

26.1

Venäläisiä journalisteja/ Helsinki

Keskustelua presidentinvaaleista

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / HELMIKUU 2018

PVM

ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT

TAPAAMISEN AIHE

OMASTA
PYYNNÖSTÄ

MUITA HUOMIOITA

8.2

Setlementtiliitto/ Helsinki/ Pentti Lemmetyinen CEO

Keskustelua Setlementtiliiton tilanteesta

14.2

Juha Hulkko Family Office& Äly On Tekoja –projekti/ Helsinki/ Juha Hulkko, Kari Mokko

Keskustelua aiheesta ”Tekoäly ja sosiaalinen hyvä”

20.2

Viittakivi oy/ Helsinki/ Harri Sarjanoja

Keskustelua liittyen Viittakiven tulevaisuudensuunnitelmiin

28.2

WWF/ Helsinki/ Sampsa Vilhunen, ohjelmapäällikkö

Keskustelua WWF:n hankkeista

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / MAALISKUU 2018

PVM

ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT

TAPAAMISEN AIHE

OMASTA
PYYNNÖSTÄ

MUITA HUOMIOITA

14.3

Kynnys ry/ Helsinki/ Tuomas Tuure, kehityskoordinaattori

Keskustelua Kynnys ry:n toiminnasta ja hankkeista

14.3

HD Centre for Humanitarian Dialogue/ Helsinki/ MeredithPreston McGhie, Africa Regional Director

Keskustelua HD:n työstä Afrikka-hankkeista

14.3

Amcham Finland/ Lockheed Martin/ Helsinki/ General Philip Breedlove ja muita

Keskustelua turvallisuusympäristön muutoksesta

20.3

Valtion omistajaohjauksen neuvottelukunta/ Helsinki

Kokous

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / HUHTIKUU 2018

PVM

ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT

TAPAAMISEN AIHE

OMASTA
PYYNNÖSTÄ

MUITA HUOMIOITA

9.4

Maol-seniorit ry/ Helsinki

Oma puheenvuoro ja keskustelua

9.4

Circuit eMotorsports/ Helsinki

Tutustumista tiloihin ja organisaatioon

10.4

EIP/ Helsinki/ Stine Lehmann-Larsen

Keskustelua EIP:n tilanteesta

12.4

Wheelström/ Helsinki

Sähköpyörän lanseeraustilaisuus ja koeajo

12.4

Arktinen Seura/ Paasikivi-Seura/ UKK-Seura/ Helsinki

Arktinen seminaari, keskustelua

19.4

Dassault Aviation/ Helsinki/ Benjamin Gardette, Sales and marketing director

Keskustelua hävittäjähankinnoista

20.4

Virtavesiseminaari yhdessä WWF:n kanssa/ Helsinki

Lukuisia keskusteluja kalastusalan ja jokiensuojelun ammattilaisten kanssa.

X

27.4

Kynnys ry/ Helsinki/ Tuomas Tuure, kehityskoordinaattori

Keskustelua Kynnys ry:n toiminnasta ja hankkeista

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / TOUKOKUU 2018

PVM

ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT

TAPAAMISEN AIHE

OMASTA
PYYNNÖSTÄ

MUITA HUOMIOITA

7.5

Pyöreän pöydän keskustelu Venäjästä/ Helsinki/ Lukuisia asiantuntijoita

Pyöreän pöydän keskustelu Venäjän tilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä

X

8.5

Valtion omistajaohjauksen neuvottelukunta/ Helsinki

Kokous

9.5

CIF Finland/ Helsinki/ järjestöhenkilöitä

Ajatustenvaihtoa CIF Finlandin toiminnasta

22.5

Kesko/ Helsinki/ Mikko Helander, toimitusjohtaja

Keskustelua ajankohtaisista ja yhteiskunnallisista asioista Keskon näkökulmasta

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / KESÄKUU 2018

PVM

ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT

TAPAAMISEN AIHE

OMASTA
PYYNNÖSTÄ

MUITA HUOMIOITA

1.6

Greenpeace Suomi/ Helsinki/ Jehki Härkönen, programme leader

Keskustelua Greenpeacen hankkeista

5.6

Valtion omistajaohjauksen neuvottelukunta/ Helsinki

Kokous

19.6

Elisan ylemmät toimihenkilöt ry/ Helsinki

Oma puheenvuoro ja tapaamisia henkilöstön kanssa

20.6

Suomen mielenterveysseura/ Helsinki/ Alviina Alametsä

Keskustelua EU-mielenterveystyöstä

25.6

CMI/ Helsinki/ Otto Turtonen ja Itonde Kakoma

Keskustelua CMI:n projekteista

25.6

Nemo-kustannus/ Helsinki/ Mika Siimes, editorial director

Keskustelua kirjan teosta

 X

27.6

Jari Niemelä/ Helsingin yliopiston rehtori/ Helsinki

Uuden rehtorin kanssa keskustelua koulutuspolitiikasta

 X

29.6

Unilever/ Helsinki

Paul Polman vierailulla Suomessa. Osallistuminen Unileverin tilaisuuteen

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / HEINÄKUU 2018

PVM

ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT

TAPAAMISEN AIHE

OMASTA
PYYNNÖSTÄ

MUITA HUOMIOITA

5.7

VR/ Helsinki/ Riku Auvinen, Head of partnerships

Interrail-matkan yhteistyöstä sopimista

X

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / ELOKUU 2018

PVM

ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT

TAPAAMISEN AIHE

OMASTA
PYYNNÖSTÄ

MUITA HUOMIOITA

24.8

Setlementtiliitto/ Helsinki/ Pentti Lemmetyinen, toimitusjohtaja

Keskustelua Setlementtiliiton tilanteesta

30.8

Amcham Finland/ Helsinki

Keskusteluita open house -tilaisuudessa

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / SYYSKUU 2018

PVM

ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT

TAPAAMISEN AIHE

OMASTA
PYYNNÖSTÄ

MUITA HUOMIOITA

7.9

Demo Finland/ Helsinki

sidosryhmäkeskustelu Demon tulevaisuudesta

12.9

Filosofiaklubi/ Helsinki

Osallistuminen illanviettoon

14.9

Neste sidosryhmien neuvottelukunnan kokous/ Helsinki

Kokous

14.9

Nemo-kustannus/ Helsinki/ Mika Siimes, editorial director

Keskustelua kirjan teosta ja markkinoinnista

X

27.9

IGEP tapaaminen/ Helsinki

VNK:n henkilöstön kanssa tapaaminen koskien IGEP-palkintoa

28.9

Sakatti Mining/ Helsinki/ Jukka Jokela, projektipäällikkö

Keskustelua Sakatti Miningin toiminnasta

PEKKA HAAVISTO / VAIKUTTAMISREKISTERI / LOKAKUU 2018

PVM

ORGANISAATIO/
PAIKKAKUNTA JA HENKILÖT

TAPAAMISEN AIHE

OMASTA
PYYNNÖSTÄ

MUITA HUOMIOITA

12.10

Tasi Lama Tamang, Kalle Salminen/ Helsinki

Keskustelua Nepalin ymärisökysymyksistä

 X

19.10

Helsingin lukiolaiset/ Helsinki/ Olivia Takkinen, Emilia Uljas

Keskustelua lukiolaisten asemasta ja lukioiden tulevaisuudesta

20.10

Suomen kansainvälisen kriisinhallinnan poliisit ry/ Helsinki

10-vuotisjuhla, jossa keskustelu

25.10

IGEP-tilaisuus/ Helsinki

Oma puheenvuoro ja keskusteluita

25.10

Teosto/ Helsinki/ Heini Eskelinen-Räsänen, Yhteiskuntasuhteiden koordinaattori, Riikka Railimo, Edunvalvontapäällikkö, Kimmo Pohjonen, taiteilija, Haaviston kulttuurikummi

Keskustelua Teoston intresseistä

27.10

Kirjamessut/ Helsinki

Keskusteluita

29.10

Itä-Suomen yliopisto/ Joensuu

Oma luento

29.10

Abloy Oy / Joensuu

Yritysvierailu

X

 

 

 

 

Kategoriat

Follow us

Copyright ©Pekka Haavisto